Juutalaisten yhteisö syntyi Hämeenlinnaan, kun Venäjän armeijassa palveluksensa päättäneille juutalaisille sotilaille annettiin 1800-luvulla oikeus asettua asumaan Suomeen. Rauhankatu 4:n toisessa kerroksessa ainakin 1870-luvulta lähtien oma synagoga, joka toimi paikalla vuosikymmeniä. Samalla tontilla oli ilmeisesti jo 1700-luvulla rakennettu runoilija Paavo Cajanderin syntymäkoti.

Synagogassa toimitti jumalanpalveluksia Helsingistä kutsuttu rabbiini. Kun juutalaisseurakunta vaurastui, palkattiin Hämeenlinnaan oma rabbiini, mutta kovin pitkään rabbiinit eivät kaupungissa viihtyneet, sillä seurakunta oli pieni ja palkka sen mukainen.

Osa kaupungin juutalaisista asui aivan kivenheiton päässä synagogasta olevassa juutalaiskorttelissa Palokunnankadulla. Yhteisö oli todella pieni, sillä 80-luvun puolivälissä Hämeenlinnassa oli vain hieman yli 30 juutalaista.
Juutalaiset tunnettiin ennen kaikkea kauppiaina, sillä juutalaisilla oli oma myyntipaikkansa aivan Rantatorin kupeessa. Narinkkatorin lisäksi juutalaiset kävivät kauppaa monissa pienissä liikkeissä. Hämeenlinnassa avattiin vuonna 1907 Jankel Krapiffskyn vaatekauppa, joka tunnettiin myöhemmin Kansallisvaatekauppana. Kauppa oli tontilla numero 56 eli Hallituskatu 11:ssä, jonka omisti tuolloin hedelmäkauppias V.Sokoleff. Sokoleff oli teettänyt Jean Sibeliuksen vuonna 1834 rakennettuun syntymäkotiin oven kadulle ja kaksi isoa näyteikkunaa. Ovi ja ikkunat jäivät myöhemmin historiaan, kun talo avattiin museona 1960-luvun puolivälissä.

Juutalaisen Isak Pasternakin asettuminen asumaan syntymäkodin yläkertaan jo ennen vaatetusliikkeen avaamista herätti kaupungissa pahaa verta. Pasternak työskenteli kaupassa ilmeisesti ilman lupaa ja se herätti Hämeenlinnassa puheita.

Vaatekaupassa oli myyjänä Josef Hurvitsch, juutalaisnuorukainen, joka oli juutalaiskorttelissa asuvan Jankel Krapiffskyn lapsenlapsi. Poika käytti hyvin vahvoja silmälaseja, joita Vihervuoren veljekset piilottivat tämän tästä. Vihervuoret kävivät Josefin ja Leo Krapiffskyn kanssa pyöräilemässä.

Yrjö Vihervuori kadotti sittemmin ystävänsä ja epäili, että hänelle olisi tapahtunut jotakin vuoden 1918 levottomuuksissa. Internetistä löytyy kuitenkin tieto, että Josef muutti lopulta vuonna 1950 Israeliin ja kuoli siellä vasta vuonna 1959. Hän oli kolmen lapsen isä. Isak Pasternakin ja Krapiffskyjen nimet löytyvät kuitenkin myöhemmin Helsingistä.

Hämeenlinnan juutalaiskorttelin paikalla olleet rakennukset purettiin ja niiden paikalle rakennettiin Hämeen Suoja vuonna 1930. Juutalaisten synagoga oli hävinnyt jo hetkeä aikaisemmin, eikä Ahvenistolla olevalle juutalaisten hautausmaalle ole haudattu enää 1910-luvun jälkeen ketään. Juutalaisten kansalaisoikeuksista aloitettiin keskustelu 1870-luvulla. Muutos parempaan tapahtui vasta Suomen itsenäistyttyä, kun eduskunta 1918 hyväksyi lakiehdotuksen kansalaisoikeuksien myöntämisestä.

Hämeenlinnan vanhimpien talojen taru sai sinetin, kun Rauhankadulle alkoi valmistua komea Paavonkulman talo. 24.3.1928 Hämeen Sanomat kirjoitti otsikolla Häviävää Hämeenlinnaa, että juutalaisten vanha synagooga siirtyy parhaillaan muistojen joukkoon. ”Parhaillaan puretaan Hämeenlinnassa Rauhankatu 4:ssä sijaitsevaa vanhaa kaksikerroksista puurakennusta, joka Hämeenlinnan vanhojen rakennusten joukossa on eräänlainen kuuluisuus.”
Vanhat puurakennukset purettiin ja tontin omistanut kauppias K.A.Fredriksson rakennutti niiden tilalle uudet talot. Sotien jälkeen kauppiaan jälkeläiset myivät tontin rakennusliike Toloselle, joka purki kaikki tontin rakennukset ja pystytti paikalle uuden asuintalon.

Mikä kumman Kiistala?

Kiistala on monelle hämeenlinnalaiselle aivan vieras nimi, sillä siitä ei muistuta oikeastaan mikään muu kuin typistetty Kiistalantie rautatieaseman edustalla.

Alue sai nimensä riitelystä.

Sata vuotta sitten aseman ja Vanajaveden välinen alue oli Hämeenlinnassa julkisen mielenkiinnon kohteena. Tonttimaasta oli huutava pula ja Kiistalasta toivottiin pelastajaa.

Kaikki kaupunkia ympäröivä maa kuului käytännössä virkataloille eli valtiolle, eikä se ollut niin vain lunastettavissa. Kiistalan kaikkiaan 12 hehtaarin alue oli ensimmäinen, jonka Hämeenlinna onnistui lunastamaan vuosikausien kädenväännön jälkeen.

Murheenkryynin Kiistalasta teki sen sijainti Vanajaveden rannassa. Kiistalasta taistelivat kymmenen vuotta kaupunki ja Hämeenlinnan Höyrysahan, entisen Linnanniemen sahan, omistanut kauppaneuvos August Eklöf. Kovana liikemiehenä tunnettu Eklöf halusi laajentaa sahaansa, eikä nielaissut purematta kaupungin suunnitelmia alueen lunastuksesta.

Kaupungilla oli Kiistalan suhteen omat suunnitelmansa. Hämeenlinnassa tarvittiin kipeästi tonttimaata ja toisaalta satama oli alkanut käydä liian ahtaaksi. Kiistala olisi ollut oivallinen paikka uudelle satamalle. Eklöf kykeni jarruttamaan kaupungin suunnitelmia lähes 10 vuotta. Vastakarvasta huolimatta kaupunki sai alueen pakkolunastettua vuonna 1912.

Asemakaavaehdotuksen ja käyttösuunnitelman alueelle teki arkkitehtitoimisto Jung & Bomansson. Valtuusto hyväksyi ehdotuksen jo seuraavana vuonna, mutta vahvistus kaavalle saatiin vasta Venäjän tasavallan väliaikaiselta hallitukselta vuonna 1917. Asemakaavaan suunnitteli muutokset arkkitehti Birger Brunila.

Lopulta Kiistalasta ei koskaan tullut Hämeenlinnan pelastajaa. 20-luvun puolivälin jälkeen Kiistalaan rakennettu 20 metriä pitkä kivilaituri ja 70-luvulla purettu pistoraide jäivät ainoiksi muistoiksi satamasta, joka kuoli jo ennen syntymäänsä.

Yhtäkaikki Kiistala oli Hämeenlinnassa uudenlainen kaupunginosa. Alueella ei ollut ollenkaan katuja, vaan teitä, eikä uudenaikainen asemakaava-arkkitehtuuri suosinut kaupungissa niin tutuksi tullutta säännönmukaisuutta.

Jokainen Kiistalan kortteli on erilainen. Alue valmistui hitaasti Kiistalana pidettiin paitsi Vanajaveden rannan ja rautatieaseman välistä aluetta myös nykyistä Keinusaarta Se toi tervetulleen lisän tonttipulaan, sillä keskusta oli ahdas kasvavalle kaupungille.

Kiistala kaavoitettiin ennen kaikkea teollisuus- ja varastokäyttöön. Asuntotontit kaavoitettiin rautatieaseman lähistölle säteittäin asema-aukiolta lähteville Cajanderin- ja Hämeentielle. Alue kuitenkin valmistui todella hitaasti. Ensin rakennettiin Cajanderintien länsireunalle kerrostalorivistö 1940-luvulla ja vasta sitten olivat vuorossa Hämeentien kerrostalot.

20-luvulla Kiistalassa oli rautatieaseman ja hirsitalojen lisäksi vain matkustajakoti Vanaja ja vaivihkaa laajeneva ns Mensan tehdaskiinteistön vanhin osa. Sotilassäilyke muuttui Mensaksi 30-luvun lopussa. Hotelli Vaakunan paikalla Possentiellä oli pitkään Kaloisen sahalaitokset. Hotelli rakennettiin alueelle vuonna 1989.