Myllymäki oli 1800-luvulla mäkinen alue, jonka rinteille oli rakennettu punamullalla maalattuja mökkejä ja riihiä. Puinen tuulimylly hallitsi maisemaa. Myllymäen erotti kantakaupungista niittymaan yli kulkeva Kuivasilta.
Myllymäki oli Hämeenlinnan kaupunginosista ensimmäinen sellkeästi yhteiskuntaluokan mukaan eriytynyt alue. 1900-luvun alussa sen asukkaista yli 60 prosenttia oli työväenluokkaa tai käsityöläisiä ja yli 95 prosenttia vähävaraisia.
Suurin osa tonteista oli pienehköjä vuokratontteja, joille vähävaraiset saattoivat rakentaa omat enemmän tai vähemmän vaatimattomat talonsa tarpeellisine ulkorakennuksineen.
Myllymäestä muodostui käsityöläisten ja työväestön asuttama kaupunginosa. Sen asukkaista oli vuonna 1900 käsityöläisiin tai työväkeen kuuluvia 60 prosenttia.
Myllymäki oli huonomaineinen kaupunginosa, josta saattoi ostaa pimeän viinapullon ja ehkä muitakin palveluita. Myllymäen kalliolla oli kivilouhimo. Vielä ’60-luvulla mäki oli avokallio, josta pulppusi lähde.
Vanhimmat Myllymäen rakennukset ovat 1820-luvulta. Kun Hämeenlinna vuonna 1831 paloi, ohjattiin käsityöläisiä kaavoitetulta alueelta asumaan Myllymäkeen.
Myllymäen asutus alkoi lisääntyä ja kaupunki palstoitti alueen. Asemakaavaa Myllymäelle saatiin odottaa kuitenkin vielä vuosikymmeniä.
Kaupunkilaisten suhtautuminen persoonalliseen alueeseen oli usein kalsea. Hämeen Sanomissa sanottiinkin, että Myllymäen puoli oli kaupungin huonoin puoli. Kun alueelle rakennettiin Suomen kasarmit, pelättiin, että sotilaat toisivat kaupunkiin "koko läänin portot ja salakrouvarit."
Vielä vuonna 1929 lehdessä kirjoitettiin, että Myllymäki on ollut aina Hämeenlinnassa lapsipuolen asemassa. "Alueella ei ole edes vesijohtoa, josta myllymäkeläiset päästävät hiljaisen murinan."