Hämeenlinnan sydän oli Vanajavesi. Järven rannassa pestiin pyykit omalla laiturillaan, uitettiin hevoset ja tietenkin myös ihmiset. Rannoilla oli paljon pieniä uimakoppeja, joita asukkaat vuokrasivat halukkaille. Jokainen mahdollisuus tienata jonkinlainen ropo piti käyttää hyväksi
Järvien kaupungissa on aina uitu, mutta keskustassa on haluttu uida nimenomaan uimahuoneissa, eikä liota rantavedessä.
Ensimmäiset tynnyrien varassa kelluvat uimahuoneet avattiin Hämeenlinnassa jo 1880-luvulla. Uimahuoneet olivat pieniä ja niissä oli jaettu miesten ja naisten vuorot. Miehet saivat uida varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan, mutta naisille oli varattu vain pari keskipäivän tuntia.
Vuonna 1911 Rauhankadun päässä avattiin ennen näkemättömän hieno uimalaitos. 31 metriä pitkässä ja 12 metriä leveässä laitoksessa oli kaksi 12 metrin uima-allasta. Laitoksessa oli kaksi kolmikerroksista hyppytornia. Uimapuvut vaihdettiin päälle erillisessä hytissä, joita oli kaikkiaan kahdeksan.

Yrjö Vihervuori kulutti muiden kaupungin nuorten kanssa päiviään uimahuoneella korttia pelaten ja sanomalehtiä lukien. Nuoret miehet seurasivat tarkasti muita uimareita.

”Siellä näki usein tunnetun hämeenlinnalaisen kirjakauppias Enok Rytkösen, joka oli paitsi hyvä uimari myös uimahyppääjä. Hän uskalsi hypätä uimahyppytornin viimeiseltä tasanteelta pää edellä vaikka olikin jo ikämies. Veteraaniuimari Rytkönen suoritti vielä vanhoilla päivillään uimamaisterin tutkinnon. Rytkönen oli niitä harvoja hämeenlinnalaisia joka siihen aikaan jo harjoitti avantouintia. Hän hankki uimalaitokselle erääseen uimakoppiin kamiinan, jonka lämmössä itseään lämmitteli avantouinnin jälkeen”

Moni vanhoista hämeenlinnalaisista muistaa vieläkin Rytkösen lumivalkeat hiukset ja punaiset kasvot, kun hän nousi avannosta. Hämmentävintä oli se, kun mies sukelsi järveen yhdestä ja nousi järvestä toisesta avannosta.

Enok Rytkönen oli kova uimari, mutta välillä hänenkin piti levätä. Kuva: Yrjö Vihervuoren arkisto.