Skip to main content

Mies kuin legenda 

Anders Skogster vaimonsa kanssa kuvankauniissa kodissaan.


Anders Gustaf Skogster eli A.Gust.Skogster syntyi Tuusulassa kahdeksanlapsisen perheen nuorimmaiseksi vuonna 1866. Pojan äiti kuoli suurena nälkätalvena nuorimmaisen ollessa vain yksivuotias.

Kokonaan orvoksi Anders jäi jo kolmetoistavuotiaana. Vaikka elämän alku oli hankalaa, pääsi poika kahdeksi vuodeksi jopa kansakouluun, joka oli suuri etuoikeus.
Skogster kertoi mielellään siitä, kuinka hän lähti kotoa pieni rohdinsäkki selässään. Säkkiin oli pakattu Uusi Testamentti ja Vänrikki Stoolin tarinat. Matkalla poika tuumasi, että ”Kun minä nyt pääsen juoksupojaksi kauppaan, niin kyllä minusta sitten pian tulee - suuri kauppias”.

Komea ura alkoi todellakin juoksupoikana. Vuoden hän työskenteli Tampereella, mutta muutti sitten isoveljensä Felixin perässä Hämeenlinnaan. Välillä hän haki kokemusta
Turusta, mutta jäi Hämeenlinnaan ostettuaan kaupan veljeltään vuonna 1895. Samana vuonna Skogster meni naimisiin Vera Åkerroosin kanssa.

Skogster vaikutti poikkeuksellisen vahvasti paitsi Hämeenlinnan liike-elämässä myös kunnalliselämässä.

Vuonna 1919 kauppaneuvokseksi nimitetty mies istui muun muassa yli 30 vuotta valtuustossa ja lautakunnissa. Juuri Skogsterin ansiota on esimerkiksi se, että kaupunki osti Padasjoelta ns Turvan maatilan.

Skogstereilla oli kahdeksan lasta, joista neljä työskenteli isänsä liikkeessä. Kaupungin kaikkien aikojen ensimmäinen kauppaneuvos oli aikalaisten mielestä ahkera, sosiaalisesti lahjakas ja oikeudenmukainen. Hän tunsi kaikki alaisensa nimeltä, eikä pelännyt siirtyä tiskin taakse, jos asiakas tarvitsi palvelua.

Skogster kuoli vuonna 1952 aivohalvaukseen. Kauppaneuvoksen jälkeen johtajaksi siirtyi Anders Gustaf Kuusterä, joka piti ohjaksia vuodesta 1952 aina vuoteen 1971 asti. Tuolloin johtoon astui Kuusterän vävy Pekka Harjula.

Vaikutusvaltaiset Skogsterit

Skogsterin suku jätti pysyvät jälkensä Hämeenlinnan historiaan. Skogsterin tavaratalo ja sen vieressä oleva ravintola Piparkakkutalo muistuttavat yhä Skogsterien ajasta, jolloin suvulla oli Hämeenlinnassa yrityksiä paitatehtaasta räjähdysainekauppaan.

Pankinjohtaja Anders Felix Skogster (1857-1940) ja hänen vaimonsa Agnes (1866-1947) saivat pojilleen pikkusiskon vuonna 1900.
Kun Greta Skogster syntyi, eli Hämeenlinna parhaillaan murroksen vuosia.

5 500 asukkaan pikkukaupunkiin oli perustettu Verkatehdas muutamaa vuotta aiemmin ja kaupungin liike-elämä vilkastui.
Myös Skogstereiden Aimosta (1892-1943) ja Arthurista (1893-1967) tuli isänsä ja setänsä tavoin liikemiegiä. Aimolla oli kaupungissa urheilu- ja autoliike, Arthurilla kaulus- ja paitatehdas.

Felix Skogsterin perhe asui aivan Hämeenlinnan keskustassa Birger Jaarlin katu 9:ssä. Tontilla oli vain yksi puinen rakennus, jossa kamreeri itse asui. Felixin veli, kauppias Anders Gustaf asui Piparkakkutalossa, joka valmistui samaan aikaan tavaratalon kanssa vuonna 1906.
Birger Jaarlin kadun talon kivijalassa oli pieni kauppapuoti, josta lyseolaiset kävivät usein ostamassa puppernikkeliä, pullaa tai limonadia. Katurakennuksen toisessa päässä oli kaupungin ainoa dynamiitti- ja räjähdysainekauppa, jota Felix Skogster hoiti aina silloin, kun pankinjohtajan töiltään ehti.
Felix Skogster myi tontin lopulta Arthurille, joka rakensi sille 1920-luvun puolivälissä oman kaulus- ja paitatehtaan. Tehdas toimi vuoteen 1957 asti, kunnes se myytiin Stockmannille. Vuonna 1963 Rakennustyö oy purki puutalon ja rakensi tontille viisikerroksinen kerrostalon, Asunto oy Birger Jaarlin katu 9.

Anders Gustaf osti Hattulasta Alhaisten kartanon ja antoi Felixille kartanon maista tontin kesähuvilan paikaksi. Majaniemi rakennettiin lopulta vain puolen kilometrin päähän kartanosta, joka on yhä suvun hallussa.