Hallituskatu 1:ssä syntyi 1907 kirjailija, professori Matti Kurjensaari. Kirjailija syntyi pieneen puutaloon, jonka paikalla on nykyisin ns lompakkotalon kuusikerroksinen kerrostalo. Kerrostalossa on yksikerroksinen siiveke.
Kurjensaari syntyi työnjohtaja Kalle Kustaa Salosen ja hänen vaionsa Hilda Karoliina Salmen perheeseen. Hän pääsi ylioppilaaksi lyseosta vuonna 1927 ja suoritti filkand-tutkinnon vuonna 1932. Kurjensaaren ura alkoi kustannusliike Gummerruksen kustannusvirkailijana vuosina 1935-1944. Kurjensaari toimi Yleisradion teatteriosaston päällikkönä aikana 1945-1947. Sanomalehti Päivän Sanomain päätoimittajana oli hän vuosina 1957-1960. Professorin arvonimen Kurjensaari sai vuonna 1972.
Kurjensaari julkaisi useita teoksia. Teoksessaan Suomessa syntynyt hän kuvailee 1920-luvun Hämeenlinnaa.
Matala puutalo, johon Kurjensaari syntyi, purettiin vuonna 1955.